top of page

Kebnekaisen purjelentoleiri vie korkeuksiin

Purjelentoleirillä Pohjois-Ruotsissa pääsee näkemään ja kokemaan sellaista, mikä Savon suvessa ei koskaan olisi mahdollista. Jääkentältä lähdettäessä tavoitteena on nousta mahdollisimman ylös – jopa seitsemään kilometriin. Artikkeli julkaistu Ilmailu -lehdessä 26.3.2013| Maiju Ristkari

Kebnekaisen purjelentoleirin jäälle auratulla kentällä on öisin parikymmentä konetta ankkuroituna. Aamulla leiriläiset menevät yhdeksän jälkeen jäälle ja alkavat valmistella koneita päivän lennoille. Lentelemme vuorotellen, ja jos keli menee kesken lennon tukkoon, niin vilskettä riittää. Kaikki koneet tulevat yhtä aikaa, ja maahenkilökunta saa olla vauhdissa, että homma pelaa.

​

Olen ollut kaksi kertaa purjelentoleirillä Kebnekaisella, viimeksi pääsiäisen aikaan 2008. Paikka on lentämisen kannalta aivan mahtava. Aaltolennolla voi päästä jopa seitsemään kilometriin, jos kaikki sattuu kohdalleen, ja näköalat ovat hienot. Tuntureita ja vuoristoa on silmänkantamattomiin. Mitä korkeammalle noustaan, sitä kylmempää on, ja koneissa joudutaan käyttämään niin sanottuja huurreruutuja, että kabiinista näkee ulos.

​

Viime kerralla olin leirillä kerhokaverini Mika Ihalaisen kanssa. Korkeapaine oli silloin vahva, eikä tuulta muodostunut paljoa. Oli oikeat turistikelit, aurinko vain paistoi ja tuuli tuskin lainkaan. Niinpä otimme hinauksen 1 000 metriin ja lensimme niin sanottuja mäenlaskukeikkoja. Oli myös hieman termiikkiä, jolla saimme lentoaikaa lisää.

​

Päivisin lämpötila lähenteli nollaa, mutta yöpakkaset olivat kovia. Eräänä yönä pakkasta oli jopa –42 astetta. Rannassa olevien mökkien muuntaja meni rikki juuri silloin, ja lämmöt ja sähköt katkesivat. Pojilla tuli kiire korjata laite samana yönä.

​

Yhtenä leiripäivänä onnisti – oli tuulta ja saatiin aaltoa. Niin kovassa tuulessa Savossa vietäisiin koneet jo sisälle.

​

Otin lisähapet mukaan ja pääsin ensiöaallolla neljään kilometriin. Toisin kuin termiikissä, jossa täytyy keskittää nostoon koko ajan, aallossa lentäminen on helppoa. Kone nousee suoraan lentäessä ja sitä ei oikein tunne mistään muusta kuin mittareista. Nosto on erittäin tasaista ja sitä vain lentää edestakaisin aaltoa pitkin.

​

Pääsin pilvien päälle, mutta en lähtenyt etsimään toisioaaltoa enkä mennyt kovin etäälle seikkailemaan. Keli alkoi mennä tukkoon, ja piti päästä palaamaan takaisin kentälle. Keli muuttuu vuoristossa äkkiä, ja pilvikatto saattaa yllättää.

​

Parasta Kebnekaisen-reissuissa on se, että siellä on niin erilaista kuin Suomessa. Talvilentämisessä on oma viehätyksensä, eikä sellaista Suomessa pääse purjelennossa kesäaikaan kokemaan. Lisäksi siellä on mahdollisuus päästä korkealle. Ensi vuonna olisi tarkoitus lähteä taas uudestaan.

​

Kokemuksistaan kertoi Seppo Tyrväinen Varkauden lentokerhosta.

bottom of page